keskiviikko 28. lokakuuta 2015

PAND luki ääneen rauhanmarssilla 24.10. osallistuneiden haaveita Havis Amandalla




YK-päivänä  PANDin Tervetuloa on teonsana - Refugees Welcome rauhankulkue 24.10 .2015

DIANA-puistossa kerätyt haaveet haaveissa Havis Amandalla

Aidosti moniääninen yhteiskunta ja ei vähempää kuin maailmanrauha.
Ruokaa! Rauhaa! Rakkautta!
Ei asekaupalle, joten haave, että asevienti kielletään.
Haaveilen siitä, että kaikilla maailman ihmisillä olsi oma koti, riittävästi ruokaa ja oikeus koulutukseen ja työhön.
Että kaikki elolliset olennot saisivat elää rauhassa.
Jospa kaikkien 1% varat jaettaisiin tasan ihan kaikille!
Haaveilen, että syntyisi uusi rauhan sukupolvi.
Maailma muuttuu, kun muutamme sen.
Minä haaveilen, että ilmatilan valtiaina pysyisivät hyönteiset ja linnut, eivät pommikoneet.
Thank you Fanland.
Että ihmiset kohtaisivat toisensa aidosti ja kuuntelisivat toisiaan.
Kunpa jokainen kohtaisi kanssaihmisensä ihmisinä, ei vain lukuina pakolaisista.
Omar yoy
Haveilen siitä, että pelot hälvenevät ja ihmiset rohkaistuisivat tutustumaan toisiinsa. Sitten ei tarvitse enää vihata.
Maailmanrauha
Koko Suomeen, kaikille lapsille yhteinen katsomusaine !! katsomusaloite.fi
Jos osaisin puhua, sanoisin ”rakastan teitä kaikkia ihan huisin paljon” T. Ronja-koiruli
Turvallinen, yhteisöllinen vanhuus rauhan maailmassa.
Olen kokopäivätoiminen haaveilija, siksi haaveeni on keskittyä haveileman tekemättä yhtään mitään muuta.
Suomen ero EU:sta, koska EU tukee sotaseikkailuja.
Haaveilen, että ymmärtäisimme olevamme tasa-arvoisia mapallon asukkaita ja pitäisimme siitä huolta.
Sotilaat! Laskekaa aseenne! Älkää ampuko tovereitanne! Kävelkää pois! Ja jättäkää johtajat tappelemaan!
Oikeudenmukainen maailma.
Maailma ilman markkinataloutta.
Rauhaa maailmaan.
I want to have baby soon! God help me!
Kunpa kaikki lapset pääsisivät kouluun
I want to stay in Finland. I´m a refugee.
Toivotaan maailmaan ikuinen rauha.
To make a difference (Sadankomitea-merkki & sydän)
Ihmisyys ensin!
Haaveilen vuorovaikutuksen lisääntymisestä, demokratiasta joka paikassa, myös terveyspalveluissa
Rauhaa ja ihmisoikeuksia maailmaan ja kaikille
Ettei vähäosaiset liittoutuisi toisia vähäosaisia vastaan
Hola! ”Unelmani on että myös … Eli mulla on alivuokralaisena Sveitsin kansalainen jo neljättä vuotta. Hän (nainen) pakeni Suomeen x:äänsä. Ajoi autolla hänen ylitsensä. Mutta Suomessa meidät katsotaan avoliitoksi eikä hän kuitenkaan saa mitään tukia Kelalta tai fattasta – koska hän on Sveitsin kansalainen. Myöskään minä en saa fattasta mitään koska luulevat että meillä on yhteistalous. Toivoisin siis havaittavan että väkivaltapakolaisia on sangen lähellä ja että heidätkin otettaisiin huomioon
Sodat loppuvat. Pakolaisvastaisuus loppuu Suomessa
Turvallisuuden tunteen palautumista
Oikeudenmukaisuus. Välittäminen. Rauha.
Rauha on. Sallitut sodankäyntivälineet : sana ja kynä.
Rauha maailmaan
PALESTIINA & SYYRIA VAPAAKSI KIUSAAJISTAAN
I want to live in peace after all the violence in my country Iraq
MAAILMA JOSSA EI OLE AHNEUTTA
Suomi ja maailma, jossa ei sodita, ei pidetä vihapuheita, hävitetään ydinaseet, ja ohjataan rahat asevarustelun sijasta köyhyyden poistamiseen.
Että on ruokaa ja katto pään päällä eikä tule sotaa
”VAPAUS OIKEUS IHMISYYS”! MINÄ JA SINÄ
Tasa-arvo todelliseksi   Ihmisoikeudet itsestään selvyydeksi
Ihmiset eivät enää vihaisi toisiaan
Haaveilen siitä, että jotkut ihmiset ottaisivat laput pois silmiltään ja laajentaisivat näkökantojaan
Haaveilen rentoutumisen taidosta
Sovinto Syyriaan!
Rauhaa
TOIVON ETTÄ RAUHA SÄILYISI SUOMESSA JATKOSSAKIN
VAIHDETAAN HALLITUS NYT!
ON MULLA UNELMA. VAPAA MAIILMA ILMAN RAJOJA
KAIKKI HIERARKIAT TUHOTAAN. SIINÄ MUKANA RASISMI
YK . Toive että rasismi ei nouse koskaan!
EI PAKOLAISUUDELE   EI SODILLE
Kaikilla on oikeus lukutaitoon
HALUAISIN SIIVET   AINA KESÄÄ
RAUHAA JA YSTÄVYYTTÄ KAIKKIEN MAIDEN IHMISTEN VÄLILLE (Sydämen kuva ja Sadankomitea-merkki)
Super-lottovoitto: nälkä loppuis