sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

10 miljoonan kulttuuribudjetin leikkaukset estettävä


PAND vuosikokous 20.4.2013
Hallituksen kehysriihen tuloksena 2014 kulttuuribudjettia on päätetty leikata 10 %. Vuonna 2014 leikkausten kokonaismäärä on 10 miljoonaa euroa. Leikkauksia ei kohdenneta juustohöylämenetelmällä kaikille kulttuuritoimijoille, vaan kulttuuripoliittisen arvioinnin perusteella.
Taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden rauhanjärjestö PAND vetoaa kulttuuriministeri Paavo Arhinmäkeen (vas), että kulttuurin leikkauksista luovuttaisiin kokonaan.
PAND esittää kulttuuripoliittisen arvioinnin johtopäätökseksi lisäbudjetointia taiteilijoita työllistäviin, rasismin vastaisiin ja vähemmistökulttuurisiin toimiin.
PANDin vuosikokous 20.4. on huolissaan hallituksen vaihtoehtojen näköalattomuudesta.
Hallituksen leikkauspolitiikka osuu nyt sivistykseen, koulutukseen ja kulttuuriin. On laajasti tiedossa, että juuri sivistys, koulutus ja kulttuuri ovat yhteiskunnan turvaverkon keskeisiä tekijöitä.
Hallituksen ajama turvaverkon silmävälin suurentaminen johtaa entistä useamman tipahtamiseen oman onnensa nojaan kadulle ilman perusturvaa. Taiteilijoille hallituksen leikkaaminen on kohtalokasta koska jo ennen leikkauksia valtaosa suomalaisista taiteilijoista elää alle eurooppalaisen köyhyysrajan.
Hallituksen leikkauspolitiikka kärjistää köyhyyttä, synnyttää ihmisvihamielisyyttä sekä lisää eri vähemmistöihin kohdistuvaa väkivaltaista käyttäytymistä.
PAND vaatii loppua leikkauspolitiikalle ja lisärahaa sivistykseen, koulutukseen ja kulttuuriin.