Tila- ja ympäristötaiteilija Tikke Tuura kertoo naistenpäivän tilaisuudessa yhteistyöstään turvapaikanhakijoiden kanssa. |
Tikke Tuura on taiteilija jonka taiteen yksi
peruselementti näyttää olevan yhteistyö erilaisten ihmisten kanssa. Taiteilijat rauhan puolesta - PAND:in ja Demokraattisen sivistysliitto DSL:n naistenpäivän tilaisuudessa " Naisten turvapaikka" tila- ja ympäristötaiteilija TikkeTuura kertoo
”Piirtämällä näkyväksi – Illustrating me” sarjakuvanäyttelystä ja prosessista,
johon turvapaikanhakijat osallistuvat.
Esillä ”Pandilassa” on myös alkuperäisiä teoksia ”Piirtämällä
näkyväksi - Illustrating me -näyttelystä”, joka on edellisenä päivänä eli 7.3
avautunut Stoan kulttuurikeskuksen parvigalleriassa.
Näyttelyssä on kyse sarjakuvista, joita on
piirretty turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa. Työpajojen vetäjinä
ovat toimineet Maailman sarjakuvat ry:n ohjaajat. Sarjakuvat on tehty
ruohonjuurisarjakuvan menetelmällä, jonka ajatus on että kaikki osaavat piirtää.
Sarjakuvat on sitten suurennettu ja siirretty
muoviselle kankaalle. Näyttely kiertää kahtena kopiona pitkin Suomea.
- Suurin osa prosessiin osallistuneista piirtäjistä
on miehiä, mutta joukossa on myös naisten tekemiä sarjakuvia, valottaa Tikke Tuura
Naistenpäivän
tilaisuudessa taiteilija Tikke Tuura kertoo myös muista projekteista, joissa hän on työskennellyt
turvapaikanhakijanaisten kanssa.
PAND:in ja DSL:n kansainvälisen naistenpäivän
tilaisuutta emännöi origamitaiteilija Eeva-Helena Inomaa.
Naistenpäivän ohjelmassa keskustelua, esityksiä ja pientä
tarjoilua.
Antti Seppänen, tanssija ja PAND:in
puheenjohtaja
Tikke Tuura, tila- ja ympäristötaiteilija
kertoo ”Piirtämällä näkyväksi” sarjakuvanäyttelystä ja prosessista johon
turvapaikanhakijat osallistuvat. Esillä teoksia.
Amir Khatib, kuvataiteilija, EU-MAN
maahanmuuttajataiteilijaverkoston puheenjohtaja
Tiina Sandberg, Helsingin kaupungin
liikuntalautakunnan jäsen (SKP)
Satu Kalliokuusi, kuvataiteilija
Arja Pekurinen, näyttelijä
Mari Saloheimo, tutkija
Katja Luhtala, laulaja- lauluntekijä
JP (Juha-Pekka) Väisänen, puhe
"Feministinen kaupunki" käsitetaitielija, Helsingin kaupungin
kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen (SKP)
Tilaisuus on osa PAND:in ja DSL:n Helsingin
kulttuurikaupunki-keskustelujen sarjaa.
Katso kaikki tapahtumat PAND:in
kotisivuilta
http://pandtaiteilijatrauhanpuolesta.blogspot.fi/